Lindelöfistä Tapion Sulan toiminnanjohtaja
Lasse Lindelöf nimitettiin Tapion Sulan toiminnanjohtajaksi ja päävalmentajaksi.
Lempinimellä ”Kärppä” pelaajaurallaan tunnettu Lasse aikoo olla ketterä myös uudessa tehtävässään. Lassen myötä Tapion Sulka saa historiansa ensimmäisen täyspäiväisen työntekijän.
”En kerta kaikkiaan olisi voinut keksiä itselleni sopivampaa hommaa – on hienoa palata sulkiksen pariin takaisin. Saan lähteä kehittämään seuraa ja palata valmentamisen pariin. Vanhan kliseen mukaan unelmasta tuli totta, kun sain harrastuksesta työn”, Lasse kommentoi tuoretta nimitystään.
Tapion Sulka julisti alkukeväästä avoimeksi haun uuteen täyspäiväiseen päävalmentajan ja toiminnanjohtajan tehtävään. Tilaisuus tuli Lasselle vastaan kreivin aikaan, sillä viimeiset 15 vuotta paperiteollisuuden teknologioiden parissa viettäneenä hän oli alkanut etsiä uusia haasteita työuralleen.
Juuri 45 vuotta täyttävä Lasse on pelaajana tunnettu intohimoisena harjoittelijana ja loistavan tekniikan taitajana. Hän saapui seuraan 70-luvun lopulla Sylvi Jormanaisen valmennukseen ja tie johti aina ammattilaiseksi asti. Lassen saavutuksia pelaajana ovat muun muassa kaksi aikuisten kaksinpelin SM-hopeaa sekä useampia Suomen mestaruuksia nelin- ja sekanelinpeleistä sekä tietysti joukkueiden SM-turnauksista. Ammattilaisvuosiin sisältyi kansainvälisten kilpailujen kiertämisen lisäksi myös otteluita berliiniläisjoukkueen riveissä Saksan liigassa. Otteet eivät ole herpaantuneet iän karttuessakaan, sillä Lasse on kaksinpelin hallitseva Pohjoismaiden mestari 40-vuotiaiden sarjassa viime syksyltä.
Lajin parista Lasse ei ole kadonnut missään vaiheessa, sillä sulkapalloilun aktiivisen seuraamisen lisäksi hän on valmentanut monia Tapion Sulan nykypelaajia. Uuteen työhönsä Lasse lähtee intoa uhkuen:
”Haluan korostaa, että Tapion Sulassa monet asiat ovat jo hyvällä mallilla. En halua rikkoa mitään, vaan lähteä viemään toimintaa eteenpäin valmiilta pohjalta. Uskon, että työni tulee painottumaan valmentamiseen ja sen ohella seuran toimintatapojen ja hallinnon kehittämiseen.”
Myös Tapion Sulan puheenjohtaja Jonne Löytömäki toivottaa Lassen lämpimästi tervetulleeksi takaisin seuran valmentajakaartiin. Jonnen mukaan Lasse on tehnyt vuosien saatossa hienoa työtä monien Tapion Sulan kilpapelaajien kanssa, ja ensi kaudesta alkaen tämä osaaminen tulee nyt mahdollisimman monen jäsenen käyttöön.
”Kokopäiväisen valmentajan myötä Tapion Sulan tavoitteena on saada paljon uusia jäseniä ja silti tarjota nykyisille jäsenillemme mahdollisuus harjoitella niin usein kuin he haluavat. Erityisenä tavoitteena on, että Lassen avulla kaikki jäsenemme löytäisivät heidän tasolleen ja harjoitusinnolleen sopivan ryhmän ja tarvittaessa vaihtaisivat ryhmää kesken kauden. Lassen ja nykyisten valmentajien hyvän yhteistyön myötä uskon, että ensi kaudella Tapion Sulan toiminta on entistäkin laajempaa, monipuolisempaa ja parempaa”, Jonne kommentoi.
Tässä vaiheessa vuodeksi solmitun pestinsä tavoitteiksi Lasse listaa muun muassa seuran junioritoiminnan ja huippusulkapalloilun kehittämisen, kuntopelaajien määrään kasvattamisen, hallinnollisten prosessien kehittämisen ja yleisen seurahengen nostattamisen.
”Haluaisin lainata Tapion Sulan entistä puheenjohtajaa Timo Mäkelää, joka lanseerasi ajatuksen sulkiksen tavaratalosta, josta löytyy jokaiselle jotakin. Toivon, että kaikki jäsenemme löytäisivät paikkansa ja tuntisivat Tapion Sulan fiiliksen", Lasse sanoo.
Uudessa työssään Lasse tulee olemaan monessa mielessä Tapion Sulan kasvot niin omille jäsenille kuin seuran ulkopuolelle. Valmentamisen ja Tapion Sulan hallinnollisiin töihin osallistumisen lisäksi Lasse tulee muun muassa vierailemaan kouluilla esittelemässä lajia ja osallistumaan erilaisiin sulkistapahtumiin Tapion Sulan nimissä.
Siinä tehtävässään hän haluaa olla mahdollisimman helposti lähestyttävä:
”Aina saa tulla vetämään hihasta. Haluankin oppia tuntemaan niin monta seuran jäsentä kuin mahdollista. Toivon, että kaikilla voisi olla sellainen fiilis, että Tapion Sulassa asiat hoituvat. Siihen pyrin, mutta paineetkin ovat tietysti kovat”, hän lisää nauraen.
Kärppä on tarttunut uransa uusimpaan urheilulliseen haasteeseen.
