Alustava kilpailukalenteri 2012-2013
Alustava kilpailukalenteri julkaistaan luvatun mukaisesti tässä ja nyt, 15.5.2012 klo 18:45.
Kalenterissa olevat kilpailut ajankohtineen ovat lopullisia. Muutoksia tullee varsinaisiin kilpailukutsuihin lähinnä pelatavien luokkien merkinnöissä, koska ne eivät ole kaikissa tapauksissa aivan ohjeistuksen mukaisia ja niin ollen yhtenäisiä ja selkeitä.
Alustavaan kalenteriin ei ole vielä merkitty ilmoittautumis- ja arvontapäiviä, koska niiden sääntöjenmukaisuus tulee vielä tarkastaa ja tarvittaessa korjata.
Goodmintoniin kisat tulevat kesä- ja elokuun kuluessa niin, että kaikki kilpailut ovat ilmoittautumisvalmiita viimeistään 1.9.2012 (syksyn kisat toki kesäkuusta alkaen). Goodmintonin ilmoittautumispäivän merkintää ei ole vielä päätetty, kuluneella kaudella seurojen hyväksyjien aika otettiin pelaajilta ja niin todennäköisesti myös 2012-2013. Käytännössä kilpailukutsuun tulisi näin sääntöjen määräämää ilmoittautumisaikaa kaksi päivää "liian aikainen" päivämäärä, mutta seurojen hyväksyjille annettaisiin mahdollisuus lisätä ilmoittautumisia sääntöjen mukaisesti ja poikkeuksista (SM, FO) ilmoitettaisiin erikseen. Tästä kerrotaan tarkemmin, kun Goodmintonia aletaan päivittää ja kilpailuhakemukset hyväksytään kutsuiksi kesäkuussa.
Alustava kalenteri 2012-2013 v1.0.pdf
Sama dokumentti löytyy myös Kilpailutoiminnan alta kohdasta "Apumateriaalia kisajärjestäjälle"
SSuL/KTR



