---

Sulkapallon taikaa

Kolumni
Satu Helenius

Muistan, kun pelattiin sulkapalloa siskon kanssa takapihan rosoisella hiekkakentällä yömyöhään saakka. Hyttyset purivat ja inisivät. Mailakin taisi mennä rikki muutaman kerran niitä huitoessa. Silti joka ilta täytyi päästä uudestaan pelaamaan.

Se oli se liikunnan ilo ja taktikointi. Molemmat kun ollaan siskon kanssa kilpailuhenkisiä. Oli hauskaa laittaa toinen juoksemaan pallon perässä, ja näyttää kuinka hyvin itse osui jokaiseen palloon. Melkein jokaiseen.

Vuosia vierähti ja sulkapallokesät jäivät taakse. Tuli uusia kiinnostuksen kohteita, eikä aikaa jäänyt sulkapallolle.

Kuukausi sitten olin tekemässä juttua naissulkapalloilijoista, ja niin siinä vain kävi, sulkapallokärpänen puri. Oli mukavaa seurata muiden peliä, mutta samalla sisälläni kasvoi tunne, että olisi vielä mukavampaa olla itse pelissä mukana.

Naisten peli oli ammattitasoa. Ihan eri tasoa, kuin tuollainen pihanurmella tapahtuva hauskanpito, jota oma pelaamiseni oli ollut, mutta toisaalta kuitenkin on kyse samasta lajista ja nautinnosta.

Naisten pelaamisesta inspiroituneena päätin verestää muistoja ja lähteä hallille maila olalla. Seinäjoella, kotikaupungissani, vieraillessani soitinkin lähimpään halliin ja varasin peliaikaa. Sain houkuteltua jopa siskoni mukaan.

Voi sitä tunnetta! Jalat eivät meinanneet enää pysyä perässä ja välillä sihti oli kateissa, mutta suurimpaan osaan syötöistä kuitenkin osuin. Suurin ilo oli kuitenkin yhteinen aika siskoni kanssa. Sulkapallo onkin mielestäni mukava ja kaikille sopiva sosiaalinen ajanviettotapa eikä pelkästään urheilua.

Nyt olemme siskoni kanssa päättäneet, että aina kun kotikaupunkiini menen vierailulle, lähdemme pelaamaan yhdessä sulkapalloa.

Satu Helenius