Miesjoukkueiden EM-kisat: Suomi voitti Viron 4-1!

Suomi kisaa parhaillaan miesjoukkueiden Euroopan mestaruudesta Venäjän Kazanissa. Joukkue aloitti urakkansa tänään ottelulla Viron joukkuetta vastaan. Suomen joukkueessa pelaavat Henri Aarnio (ÖIF), Iikka Heino (ESB), Anton Kaisti (HBC), Kalle Koljonen (ESB) ja Oskari Larkimo (HBC).

Suomen pelit aloitti tuore miesten kaksinpelin Suomen mestari Kalle Koljonen, joka sai vastaansa miesten kaksinpelin Viron mestarin Raul Mustin. Koljonen dominoi peliä alusta saakka ja otti voiton kahdessa erässä lukemin 21-15 21-15.

-Matsi sujui hyvin. Pystyin kontrolloimaan peliä melkein koko ajan. Toisen erän pientä nukahtamista lukuun ottamatta. Hyvä aloitus tälle kisalle, Kalle Koljonen kommentoi.

Seuraavaksi kentälle asteli Iikka Heino, joka pelasi Mihkel Laanesia vastaan. Peli kolmessa erässä Heinolle lukemin 19-21 21-13 21-10.

-Oli vähän vaikeuksia. Olin aika lukossa alussa, mutta sitten pikku hiljaa pääsin peliin mukaan ja nauttimaan pelistä. Aika hidas halli niin sai latoa smashia aika läheltäkin ja silti vastustajat vielä sai. Tästä eteenpäin ollaan viisaampia miten tulee jatkossa pelata. Pääsin ite hyvin halliin sisään, Heino kertoi.

Henri Aarnio pelasi päivän kolmannessa miesten kaksinpelissä Rainer Kaljumaea vastaan voittaen pelin 21-17 21-18.

-Oli vähän hakemista, mutta rutiinivoitto kuitenkin, Aarnio kommentoi

Miesten nelinpelit starttasivat Anton Kaistin ja Oskari Larkimon pelillä Mikk Ounmaata ja Heiko Zooberia vastaan. Suomalaiset voittivat suoraan kahdessa erässä lukemin 21-15 21-10.

-Meidän tupla oli rutiini voitto ilman turhaa sähellystä. Oli hyvä saada halliin tuntumaa. Hyvä voitto jatkoa ajatellen, Larkimo kertoi ottelun jälkeen.

Päivän päätti toinen miesten nelinpeli Henri Aarnio ja Iikka Heino vastaan Kristjan Kajurand ja Raul Käsner. Kolme eräisen väännön jälkeen virolaispari otti voiton erin 22-20 21-18 19-21.

-Meillä oli aika ailahtelevaa peliä, välillä toimi, välillä ei. Tappio harmittaa, mutta huomiseen parannetaan, Aarnio kertoi.

Suomi voitti alkusarjan ensimmäisen ottelun Viroa vastaan lukemin 4-1.

-Joukkuepeleissä on tärkeä saada hyvä lähtö, joka ruokkii jatkoa! Se saatiin tänään ja sitä kautta lähdetään rakentamaan huomista. Parannettavaa jäi ja niihin paneudutaan tänään myöhemmin. Joukkuehenki on kohdillaan ja muutenkin puitteet kunnossa! Tästä on siis hyvä jatkaa, Maajoukkuevalmentaja Kasperi Salo kommentoi.

Suomen pelit tänään

Suomi – Viro 4-1

Kalle Koljonen – Raul Must 21-15 21-15

Iikka Heino – Mihkel Laanes 19-21 21-13 21-10

Henri Aarnio – Rainer Kaljumae 21-17 21-18

Anton Kaisti & Oskari Larkimo – Mikk Ounmaa & Heiko Zoober 21-15 21-10

Henri Aarnio & Iikka Heino – Kristjan Kaljurand & Raul Käsner 20-22 21-18 19-21

Kaikki pelit ja tulokset: http://www.tournamentsoftware.com/sport/teammatches.aspx?id=388325EE-F35A-4A7F-8294-AF9D60F228A8&tid=49

Suomen joukkueen pelit jatkuvat huomenna otteluilla Norjaa vastaan. Pelit alkavat klo 8, Suomen aikaa. Lisäksi Suomi kohtaa huomenna Turkin joukkueen klo 15, Suomen aikaa.

Yhteistyössä