Mirka Rautakoski – Me and my day

Olen Mirka Rautakoski, espoolainen parasulkapalloilija ja työskentelen asiakkuuspäällikkönä Helsingissä. Ensimmäiseltä ammatiltani olen kuitenkin muusikko ja diplomipianisti.

Vuoden 2001 huhtikuussa piano-oppilaitteni soittotuntien jälkeen illalla kotiinlähdön hetkellä elämäni kääntyi päälaelleen: yhtäkkiä selkäydinkanavassani tuntui kovaa kipua, joka ei loppunut. Tuon kivun aiheutti äkillinen ja odottamaton verenvuoto selkäydinkanavassani, kuten sittemmin magneettikuvien perusteella lääkärit osasivat kertoa. Seurauksena tuosta, sain elämänmittaiseksi ystäväkseni selkäydinvamman 26-vuotiaana. Kyseisen ystävän olisin ilomielin jättänyt elämästäni pois, mutta koska minulta ei asiaa kysytty, olen opetellut tutustumaan häneen lähemmin…

Kotiuduttuani sairaalasta ja kuntoutuksesta todellisuus iski ja tuntui, että oma elämäni on ohi – tästä eteenpäin olen olemassa lähinnä vain lapsiani varten. Vammautuminen vei leijonanosan niistä isoista tärkeistä asioista elämässä, joista olin valtavasti nauttinut. Muusikon ammatin, konserttikiertueet niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja liikunnan riemun. Tai, niin silloin luulin. Onneksi olin kovin väärässä!

(Toki ei vammastani edelleenkään ihan parasta ystävää ole siunaantunut, mutta toimeen me tullaan ja pyörätuoli pikkasen avittaa ystävyyssuhdetta.)

Tänään, tässä ja nyt, työn ja oikeustradenomin opiskelun ohella harrastan tavoitteellisesti vammaissulkapalloilua. Mietin useamman vuoden, millä korvaisin mm. menetetyn juoksukyvyn ja maratonihaaveet. Mietinnän jälkeen googletin ”vammainen sulkapallo” ja törmäsin vammaissulkapallon sivustoon. Sivuilta löysin pääkaupunkiseudun yhteyshenkilön nimen ja lähdin mukaan porukkaan. Jostain syystä minulla oli alkuun iso kynnys lähteä vammaisurheilun pariin, mutta suureksi ilokseni ja onnekseni ennakkoluulot ja epäilykset osoittautuivat täysin turhiksi! Olen saanut tätä kautta paljon uusia ystäviä ja rutkasti iloa ja minulle niin tärkeitä tavoitteita elämään! Tätä blogiani kirjoitankin juuri innostuksesta sulkapalloon toivoen, että näin tuon tähän maailman hippusen jotain hyvää myös muille.

Aloitin vammaissulkapalloilun syksyllä 2016. Aina olen elämässäni urheillut aktiivisesti, jo kävelevänä, myös nyt vammautuneena. Ennen sulkapalloilua harrastin pyörätuolilla lenkkeilyä, kuntosalilla käyntiä ja uintia. Ne eivät kuitenkaan ”vieneet mukanaan”, kuten sulkapallo on sittemmin tehnyt!

Seuraavaksi kerron teille parasulkapalloilijan arkipäivästä. Tämä on siis MY DAY.

Herään uuteen päivään ja aurinko paistaa! Tänään, kuten lähes joka arkiaamu, herätyskello soi 6:45 ja on aika nousta ylös. Ihanan toukokuisen aamuauringon valossa onhelppo herätä hyvillä mielin! Metroasemaa ja töitä kohti. Asumme nykyään Tapiolan keskustassa kauppakeskuksen yläpuolella ja on hienoa, kuinka kehittynyt tämä keskusta metroasemineen on. Se on tuonut arkeeni todella paljon pieniä, mutta erittäin tärkeitä juttuja. Itsenäinen liikkuminen lähes joka säällä mm. työpaikalle on kullanarvoinen asia! Puolen tunnin päästä tervehdinkin jo kollegaa ja siitä se työpäivä kahvikupin ja ruisleivän kanssa käynnistyy.

Lounaaksi maistuulohipasta vihersalaatilla höystettynä ja jälkkäriksi hedelmäsmoothie. Työpäivän jälkeen rullaan Kalasataman metroasemalle ja kotia kohti. Metrossa on hyvä hetki miettiä päivän treenisuunnitelma – niin tänäänkin. Kun treenivaatteet kotona on vaihdettu ja karjalanpiirakka sekä banaani pureskeltu, onaika lähteä Esport Centeriin, jossa kenttä odottaa pelaajaansa klo 17:30. Toisinaan treenaan Talihallin upealla parketilla, mutta arki-iltaisin aikaa säästääkseni Esportilla – se kun sijaitsee vain parin kilometrin päästä kotoa.

Tänäänkin lämmittely hoituu hallille kotoa tuolilla kelaamalla. Päivän treeniohjelmassa on leikkaavaa droppia, pitkän syötön vastaanottoa sekä liikkumista kentällä eli lyhyttä-pitkää pallorallia. Toistoja ja taas toistoja. Arjen treeneissä toisella puolella kenttää tsemppaa ja lyö palloa mieheni, joka pyrkii täyttämään valmentajan kriteerit. Vaikka hän ei alan ammattilainen olekaan, hyvin pallo liikkuu. Ja sanoisin, että ehkä maailman paras kannustaja ja minut yli 20 vuoden takaa tuntien, tietää, kuinka paljon voi vaatia (kuulemma paljon).

Hiki siis virtaa ja vettä kuluu, mutta kivaa ja tehokasta on! Loppuverkkakin hoituu katuja pitkin kotiin päin rullaten. Ihana, niin iki-ihana aurinko yhä helli lenkkeilijää ja saa hymyn entistä leveämmäksi. Tuosta innostuneena, kierrän pidemmän reitin kautta ja Polariin kertyi 37 minuuttia kelailua. Ollapa aina lämmin ja aurinkoa!

Suihkun jälkeen iltapalaa: porkkanalohkoja, omena ja rasvatonta luonnonjogurttia mustikoilla, vadelmilla ja parilla saksanpähkinällä rikastettuna. Lasillinen vichyä vielä kyytipojaksi. Illan päätteeksi pikainen vilkaisu opiskeluihin liittyen. Iltauutisia seuratessa, on vielä hyvä hetki kuminauhajumppailla käsilihakset sekä lopuksi venytellä. Josta tulikin mieleen tarkistaa, että onhan seuraava hieroja jo varattu… Päivän vika puolituntinen menee sohvalla pötkötellen, kunnes on aika hyvän yön toivotuksen <3.

Koska suunnitelmissani parasulkapalloilun saralla on lisätä entisestään kansainvälisiin kisoihin osallistumista sekä osallistumista EM-kisoihin tämän vuoden syksyllä Ranskassa ja MM-kisoihin syksyllä 2019 Sveitsissä, on treenaamiseni aktiivista ja monipuolista suunniteltuine ruokavalioineen. Siksipä huomenna homma jatkuu oheistreeneillä, eli pitkällä lenkillä ja kuntosalikäynnillä ja ylihuomisen lajitreenin jälkeen pääsen toistamiseen uuden oheistreenini pariin – kuntonyrkkeilemään!

Iloa, aurinkoa ja liikunnan riemua kaikille lukijoille näihin toukokuun päiviin!

Mirka

PS.

Mirkan parasulkikseen keskittyvä blogi palkittiin tämän vuoden SM-kisoissa Vuoden viestintäteko -palkinnolla. Blogin pariin pääset tästä. 

Lisäksi voit seurata Mirkan elämää Instagramissa, tili löytyy täältä. 

 

Yhteistyössä