Mårten Segercrantz on poissa

Maanantaina 15.10.2018 tuli tieto, että Suomen sulkapallon suurimpiin nimiin kuuluneen Mårten Segercrantzin viimeinen ottelu oli päättynyt. Hänet uuvutti 76 vuoden iässä pitkäaikainen, vaikea sairaus.

Mårtenin – tai Mårtun kuten häntä kaikki kutsuivat – piirtämä jälki maamme sulkapalloon on ainutlaatuinen. Sitä pystyy tuskin kukaan koskaan ylittämään, niin laaja-alainen oli hänen panoksensa sekä pelaajana että pelikentän ulkopuolella.  Asiaa kuvastavat muutamat huikeat tunnusluvut.

Hän osallistui katkotta(!) 33 Suomen mestaruuskisaan vv 1955-87, eikä minään joukon jatkona, vaan voittaen vuosina 1963-75 yhteensä 2 kaksinpelin, 9 nelinpelin ja 5 sekanelinpelin Suomen mestaruutta. Usein hän pelasi kolmea pelimuotoa, vaikka se voimia kysyikin, joskus liikaakin. ”Halusin silti omalta osaltani olla pitämässä nelinpelien tasoa yllä.” Ennen yleisen sarjan menestystä Mårttu voitti kolmesti nuorten kaksinpelin Suomen mestaruuden ja myöhemmin senioriluokissa yhteensä 13 mestaruutta nelinpelissä.

Maaotteluissa Mårttu edusti Suomea 32 kertaa. Tämän lisäksi hän toimi mm. maajoukkueen valmentajana, valitsijamiehenä ja kapteenina, tuomarikouluttajana, tuomarina, ylituomarina, kisojen vetäjänä, liittohallituksen varajäsenenä, seuransa HBC:n pitkäaikaisena puheenjohtajana. Ja upeimpana kruununa peliura, jolle tuli pituutta melkein tasan 64 vuotta!

”Pelasin Mårttua vastaan 25 kertaa kaksinpeliä. Hän voitti 14, minä 11 kertaa. Mårttu oli vastustajana kuin tietokone. Jos rattaisiin ei pystynyt ’heittämään hiekkaa’, oli tappio varma”, muistelee Mårtun aikalainen ja kova kilpakumppani Rainer Brander.

Mårtun saavutusten ja tehtävien listan perusteella on selvää, että Suomen Sulkapalloliitto palkitsi hänet korkeimmalla mahdollisella tavalla: kultainen ansiomerkki 2004 ja Hall of Famen jäsenyys 2018. Hänelle kuului kärkipelaajille menestyksen perusteella myönnettävä Suomen Sulkapalloliiton kultainen pelaajamerkki n:o 4.

Kuluneina vuosikymmeninä Mårttu joutui useamman kerran sairauden, leikkauksen tai loukkaantumisen vuoksi syrjään. Me pelitoverit luulimme  jo uran päättyneen, mutta aina hän tuli takaisin.  Viimeisen kerran hän pelasi vuorollamme noin 10 minuutin ajna Talihallissa viime loppukeväänä. Silloin ei enää ollut kysymys pallorallien voitosta, vaan tavoitteena ja ilon aiheena oli onnistunut lyönti.

Kuluneina vuosina ja vuosikymmeninä ystävystyin suuresti Mårtun kanssa, niinpä SSuL:n puheenjohtajana ollessani turvauduin usein hänen kanssaan käytyyn asioiden ”sparraukseen”. Keskustelimme tietysti muustakin, mutta hyvin usein sulkapallosta mm. saunailloissa hänen kotonaan Suvisaaristossa. Rakkaasta lajistamme keskustelimme myös, kun vierailin hänen luonaan hoitokodissa viimeisen kerran – hän halusi kuulla selvityksen suomalaisten otteista juuri päättyneissä senioreiden EM-kisoissa. Kun kisat oli ”pelattu”, koitti vääjäämätön eron hetki. Sanat juuttuivat kurkkuun, mutta kyynelsilmin paiskasimme viimeisenä tervehdyksenä ylävitoset.

Lopuksi siteeraan Lasse Palménia, Suomen Sulkapalloliiton keskeistä perustajaa ja ensimmäistä huippupelaajaa, joka valmensi aikanaan ryhmää nimeltä ”Lasses pojkar”. Hän sanoi: ”Monista ryhmän jäsenistä tuli Suomen mestareita ja kärkipelaajia, mutta yhdestä tuli Suuri Sulkapalloilija – Mårtusta.”

Tuomo Tennilä

Yhteistyössä