Seuratuet julkaistu!

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuen saajat on julkaistu. Seuratukea haki kaikkiaan 703 seuraa. Avustuksen saajia on 395 hanketta, joista uusia kehittämishankkeita on 258. Seuratukea haettiin ensimmäistä kertaa sähköisesti SuomiSport- järjestelmässä.

Seuratukea myönnettiin liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.

Sulkapalloseuroista tukea saivat Badminton United ja Helsingfors Badminton Club. Badminton United sai palkkaustukea ja HBC toiminnallista tukea.

OKM:n tiedote

Myönnetyt avustukset 2019

Yhteistyössä