Badminton United on joukkueiden suomenmestari

Viikonloppuna pelatuissa Joukkue-SM-kisoissa oli yksi ennakkosuosikki ja se myös tuli ja lunasti.

-Mikä viikonloppu! Badminton United saavutti ensimmäisen joukkuemestaruuden voittamalla kaikki seuraottelut. Itselleni tämä oli 16:sta suomenmestaruus, mutta tärkeää on se, että tämä oli seuralle ja monelle meidän pelaajista ensimmäinen kerta. En voisi olla iloisempi tai ylpeämpi siitä, miten kaikki pelaajamme pärjäsivät viikonloppuna. Upeaa henkeä, matseja ja ihmisiä. Täytyy sanoa, että vaikka tämä ei ollut mun ensimmäinen rodeo, niin olin ajoittain aika hermostunut viikonlopun aikana. Se oli ehkä vähän yllättävää, Badminton Unitedin toiminnanjohtaja Ville Lång kommentoi voiton jälkeen.

BadUn voittokkaassa joukkueessa pelasivat: Joonas Korhonen, Airi Mikkelä, Tommi Saksa, Hanna Karkaus, Anton Monnberg, Heini Ihalainen, Iiro Kokko, Maija Krzywacki, Eemi Seppälä, Elina Niiranen, Iiro Suomalainen, Jannica Monnberg, Ville Lång, Noora Ahola, Kaiwen Li, Linnea Vainula, Heikki Kontro ja Marko Pyykönen. BadUn joukkuetta valmensivat Kasperi Salo ja Ville Lång. Joukkueenjohtajana kisassa oli Kari Suomalainen.

Voittaja kisassa oli selvillä jo hyvissä ajoin, mutta hopeasta ja pronssista käytiin kova taistelu. Lopulta hopealle sijoittui Tapion Sulka koko kisan nuorimmalla joukkueella ja Espoon Sulkapallo-Badmintonin pelaajat saivat kaulaansa pronssimitalit. Neljänneksi sijoittui Helsingfors Badminton Club. Viidenneksi Puistolan Urheilijat ja kuudenneksi Savon Sulka.

Palkinnot jakoivat liiton toiminnanjohtaja Mika Heinonen ja tuleva puheenjohtaja Jaakko Mäki-Petäjä, joka korosti puheenvuorossaan ME-henkeä.
-Kuitenkin pokaalin saa vain yksi ja se on tänä vuonna Badminton United! Hän julisti pelaajien taputtaessa voittajille.
Kaikki ottelut ja tulokset. 

 


Yhteistyössä