Koljoselle pronssia sulkapallon EM-kisoista!

Historiallisen saavutuksen suomalaisessa urheilussa tehnyt 27-vuotias Koljonen on ensimmäinen sulkapalloilija, joka on yltänyt mitaleille henkilökohtaisissa aikuisten EM-kilpailuissa. Suomella on ennestään miesten joukkue-EM-kisoista pronssia vuodelta 2014. Puolivälierässä kukistettu maailman listan sijalla 12 komeileva Rasmus Gemke on Kallen tähänastisen uran kovin yksittäinen voitto. Koljosen sijoitus maailmanlistalla on 80.

Tänään semifinaalissa Kalle Koljonen kohtasi maailmanlistan kakkosen, kisan ykkössijoitetun ja hallitsevan mestarin Viktor Axelsenin, joka voitti ottelun lukemin 21-14 21-14.

-Onnistuntut kisa. Viktor on yksi maailman parhaista pelaajista ja syystä. Kyllä häntä vastaan on todella vaikea pelata, ihan kaikilla tavoilla, Koljonen kommentoi.

Kotiin Kalle palaa siis pronssimitali kaulassaan.

-Haluan antaa suuren tunnustuksen fysiikkavalmentajalleni Roope Rissaselle. Hän on saanut minut fyysisesti hyvään kuntoon, mutta homma jatkuu ja työmaata on vielä. Nyt hengähdän hetken ja sitten takaisin arkeen, hän päättää.

-Kalle taisteli hyvin ja pelasi edelleen hyvätasoista peliä. Näimme monta hyvää palloa ja Kalle pystyi ratkaisemaan pisteitä. Hän on harjoitellut aika kovaa neljä kuukautta ja nauttinut siitä. Kokemus on ollut myös minulle todella positiivinen, päävalmentaja Teguh Santoso kommentoi.

Kalle aloitti sulkapallon kuusivuotiaana, unelma ammattilaisuudesta syttyi kuitenkin vasta lukiossa. Koljonen edustaa Tapion Sulkaa sekä pelaa Tanskan liigaa Greven joukkueessa.

Pronssimitali EM-kisoista tarkoitti samalla olympiapaikan varmistumista. Koljonen lähtee Tokioon, jos kisat toteutuvat. Hän jatkaa näin suomalaisten sulkapalloilijoiden olympiaperinnettä, Suomella on ollut edustaja jokaisissa kesäolympialaisissa sen jälkeen, kun sulkapallosta tuli olympialaji vuonna 1992.

-Kallen huikea suoritus Kiovassa antaa hänelle erinomaiset lähtökohdat valmistautua tuleviin olympialaisiin ja yleisemmin se vahvistaa uskoa, että Suomesta löytyy potentiaalia kilpailla lajin huipputasolla. Uskomme, että Kallen antama esimerkki lisää lajin kiinnostavuutta uusien harrastajien parissa sekä kasvattaa entisestään lupaavien junioreidemme motivaatiota ja näin auttaa sulkapalloyhteisöä toteuttamaan visiota tehdä sulkapallosta tämän vuosikymmenen urheiluilmiö Suomessa, Sulkapalloliiton toimitusjohtaja Ville Valorinta kommentoi.

Sulkapallo on huippunosteessa Suomessa. Vuoden sisällä täällä on järjestetty ensimmäiset aikuisten arvokisat sekä U19 EM-kisat. Pajulahdessa suomalaiset nuoret talentit Nella Nyqvist ja Joakim Oldorff taistelivat kaulaansa pronssimitalit.

Ensi vuonna nautitaan sulkapallon superkeväästä, kun helmikuussa pelataan koko eurooppalaisen sulkapallon suurin tapahtuma eli mies- ja naisjoukkueiden EM-kisat ja U15 EM-kisat Lahdessa. Lisäksi Kalle Koljonen pääsee huhtikuussa puolustamaan mitaliaan kotikisoissa, kun henkilökohtaiset EM-kisat mitellään Vantaalla.

Kaikki ottelut ja tulokset

Yhteistyössä