100 päivää EM-kisoihin – tässä ovat mies- ja naisjoukkueiden kapteenit!

Suomi valmistautuu isännöimään Euroopan suurinta sulkapallon arvokisaa.

Helmikuun puolivälissä Lahdessa pelattava mies- ja naisjoukkueiden EM-kisa on monella tapaa historiallinen. Se on ensimmäinen sulkapallon arvokisa aikuisissa, joka on järjestetty pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Lisäksi kyseessä on viimeinen kerta, kun eurooppalainen sulkapallo kerääntyy yhteen tässä laajuudessa – kisaan odotetaan yli 60 joukkuetta. Badminton Europe tiedotti aiemmin tänä vuonna, että kisaa pelataan jatkossa karsintalohkoissa ympäri Eurooppaa ja vain parhaat joukkueet etenevät finaalitapahtumaan eli sama systeemi, joka on tuttu muun muassa sekajoukkueiden EM-kisasta.

Sulkapalloliitto valmistautuu kotikisoihin kovaa vauhtia. Joukkueiden muodostamisesta vastaavat päävalmentaja Ville Lång ja nuorten päävalmentaja Timo Koljonen.

-On tietenkin hienoa, että Sulkapalloliitto on valinnut kisojen pitopaikan päävalmentajan kotikaupungin perusteella, Lahdessa kasvanut Ville Lång naurahtaa.

-Lahti on mesta paikka, jossa äitini asuu edelleen. Äitini kanssa olemme jopa voittaneet Lahden mestaruuskisoissa sekanelinpelin mestaruuden, hän jatkaa.

Ville Lång on Lahti-Sulkkiksen kasvatti.

-Mies voi lähteä Lahdesta, mutta Lahti ei miehestä. Ilman hyvin toimivaa seuraa ei olisi varmasti itsekään tullut panostettua lajiin niin paljoa. Viisi vuotta tuli Lahdessa pelattua ja aina löytyi peliseuraa. Usein sparraajat olivat vuosikymmeniä itseäni vanhempia. Lahti-Sulkkis on tiivis yhteisö, olen todella iloinen, että he pääsevät yhdessä liiton kanssa tekemään näin merkittävän tapahtuman, joka luo puitteet myös Lahden alueen harrastajamäärien kasvulle, Lång sanoo.

Suomi osallistuu kisoihin mies- ja naisjoukkueilla, joille nyt on nimetty kapteenit. Miesten joukkueen kapteenina toimii tuore olympiaedustaja ja EM-mitalisti Kalle Koljonen.

-On kunnia olla kotimaan kisoissa joukkueen kapteeni. Ehkä hassu tunne on se, että alan olemaan joukkueen vanhempaa kaartia. Olen tottunut olemaan se joukkueen nuori pelaaja! Itse edustin Suomea aikuisten arvokisoissa ensimmäisen kerran vuonna 2012 Amsterdamissa, Koljonen muistelee.

Naisjoukkueen kapteeniksi on valittu Jenny Nyström, joka on edustanut Suomea aikuisjoukkueiden arvokisoissa 15 kertaa.

– Kunniahan se on toimia Suomen naisten joukkueen kapteenina. Meillä on mahtava joukko böönoja tulossa ja joukkuehenki hivelee pilviä, niin onhan se kapteenille ihannetilanne. Olen ensikertalainen kapteeninroolissa, joten totta kai myös jännittää, että mitä kaikkea tulee tehtyä, Nyström sanoo.

-Lahden projekti lähtee liikkeelle maajoukkueringin aamuharjoittelun tehostamisella Valmennuskeskuksen treeneissä. Varsinkin nelinpeleihin valmistautuminen on tärkeä osa projektia, sillä jo entuudestaan vahvat kaksinpelit tarvitsevat hyvää tulitukea nelureilta. Toki Anton Kaisti ja Jesper Paul näyttivät jo Sudirman cupissa kaikille olevansa Euroopan tasolla varteenotettava pari, nuorten päävalmentaja Timo Koljonen kertoo.

-Treenit ovat jo koko syksyn ajan olleet hyvällä tasolla ja pelaajat haluavat varmasti kilvoitella helmikuun edustustehtävistä. Tämä tuo mukavan lisämausteen motivaatioon sekä kannustaa kaikkia laittamaan itsensä likoon kerta toisensa jälkeen. Sanomattakin on selvää, että miesten puolella mitalitavoite ei ole ihan tuulesta temmattu, hän jatkaa.

-Tammileiri heti ensi vuoden alussa toimii ensimmäisenä koko ryhmän kokoontumisena, jossa saadaan hyvää treeniä lajin muodossa sekä voidaan virittää yhteishenki korkealle. Lajin parhaiden kokoontuessa paikalle treenien laatu pysyy korkealla ja samalla nähdään missä kunnossa joululomalta palataan takaisin harjoittelun arkeen.

-Valintaleiri pidetään tammikuun lopulla ja silloin päätetään kisoihin osallistuvan joukkueen kokoonpano. Varmasti osa pelaajista tietää jo nyt kuuluvansa joukkueeseen, mutta joitakin paikkoja pidetään auki varmistaaksemme mahdollisimman iskukykyisen kokoonpanon tuleviin kotikisoihin. Kuluvan kauden näytöt ovat kisojen puutteen takia olleet hieman vajavaiset, joten on tärkeää tietää, mikä on päivä kunto juuri ennen kisoja, Koljonen päättää.

Mies- ja naisjoukkueiden EM-kisat Lahdessa 15.-20.2.2021. Samassa yhteydessä pelataan myös U15 EM-kisat.

Yhteistyössä