Kengät ja vaatteet

Hyvät kengät tekevät liikkumisesta mukavampaa

Kengät ovat mailan lisäksi tärkeimpiä tekijöitä pelaamisessa. Huonoilla kengillä jalat kipeytyvät eikä liikkuminen tunnu mukavalta, joten hyvät kengät ovat tärkeä varuste. Halleissa perusvaatimuksena on yleensä vaaleapohjaisten kenkien käyttö. Sen lisäksi kenkien tulee olla kevyet, pehmustetut ja joustavat.

Aloittelijalle sopivat hyvin mitkä tahansa sisäpelikengät, jotka tuntuvat hyvältä jalkaan ja joilla on hyvä liikkua. Sulkapallon pelaamiseen soveltuvia kenkiä voi ostaa halleilta ja urheilukaupoista. Sulkapalloliiton järjestämissä kisoissa keväisin, kuten SM-kisat ja Finnish Open, järjestetään välinemessut, joissa maahantuojilla on omia pisteitä ja hyviä tarjouksia pelivälineistä.

Mukavaa ja joustavaa päälle

Vaatetuksen tulisi olla joustava ja kevyt. Esimerkiksi shortsit ja t-paita sopivat peliasuksi loistavasti. Merkittävää on, että pelaaja pystyy ottamaan pitkiä askeleita ilman että vaatteet kiristävät. Hyvä olisi myös huomioida se, että joissakin halleissa on hyvän ilmastoinnin takia joskus viileää, joten mukaan voi hyvin varata pitkähihaisen ja vaikka collegehousut lämmittelyn ajaksi päälle. Pääasia vaatetuksessa on, että pelaajalla on hyvä olla ja liikkua treenatessa.