Kategoria: Tulokset
Parasulkapallon EM-kilpailut
Julkaistu:Parasulkapallon EM-mitaleista kilpailtiin Hollannin Rotterdamissa 13.-20.8. Suomea kilpailuissa edusti kolme urheilijaa.
Pyörätuolipelaaja Heidi Manninen pelasi kisoissa kaikkia luokkia, kaksinpeli, nelinpeli ja sekanelinpeli. Pisimmälle kisassa Heidi pääsi WH1+WH2 sekanelinpeliluokassa, jossa hän pelasi englantilaisen peliparinsa Gobi Ranganathanin kanssa neljännesvälierässä. Vastassa oli kivenkovapari turkkilainen Narin Uluc ja espanjalainen Francisco Motero. Heidi ja Gobi onnistuivat välillä haastamaan tätä paria palloralleissa, erityisesti silloin, kun pystyivät ensin painostamaan vastustajaa takakentälle, minkä jälkeen etukentältä löytyi enemmän tyhjää tilaa. Uluc ja Motero voitti ottelun kahdessa erässä 21-9, 21-10. Lopulta tämä pari eteni luokan Euroopan mestariksi, joten Heidin ja Gobin peliesitys on siten kohtuullisen hyvä tätä paria vastaan.
Pystypelaaja (SL 4 -luokka) Venla Salo pelasi kaksi matsia alkulohkossa. Molemmat vastustajat olivat teknisesti parempia ja liikkuivat kentällä Venlaa paremmin. Venla pelasi rohkeasti ja pyrki tekemään omia pelillisiä ratkaisuja kentällä. Ranskalainen Faustine Noel ja turkkilainen Tugce Celik olivat lopulta liian kovia paloja Venlalle. Salon peli on mennyt hyvin eteenpäin ja parasulkapallon EM-kisat olivat myös hyvä tason mittaus tässä suhteessa. Clear-lyöntien kaaret jäivät liian usein vajaiksi, mitä molemmat vastustajat käyttivät edukseen. Venlan liikkuminen kentällä on kehittynyt paljon, joten tekemisen suunta on oikea.
Antti Kärki lähti haastamaan englantilaista William Smithiä SL3-luokan neljännesvälierässä. Antti pelasi ensimmäistä erää varmasti ja maltillisesti ja pystyi vastaamaan Smithin pitkiin palloralleihin ja haki hyvin vastustajan dropit. Lopussa tuli muutamia ratkaisevia virheitä ja englantilainen voitti erän 21-19. Toisessa erässä Smith nosti vähän pelitempoa ja onnistui viivyttämään löyntejään taitavasti pitkissä palloralleissa. Antilla oli vaikeuksia pysyä perässä, vaikka yhäkin pitkiä palloralleja jaksoi pelata. Erässä tuli enemmän virheitä ja Smith pystyi ottamaan eroa Anttiin ja voitti lopulta toisen erän 21-9. Antti totesi, että tänään ei suoritus riittänyt voittoon. Ensimmäinen erä olisi pitänyt voittaa selkeän johdon turvin ja lähtökohdat toiseen erään olisivat olleet suotuisammat. Lisää varmuutta tiukoissa ottelutilanteissa tarvitsen, niin tällaiset matsit kääntyy voitoksi.