Ikärajat vuonna 2023
Nuorten ikärajat kansallisissa kilpailuissa vuonna 2023
Nuorten ikäluokkiin saavat osallistua pelaajat, jotka koko kalenterivuoden ajan, jona kilpailu pelataan, ovat alle ikäluokkarajan - 19, 17, 15, 13, 11, 9 -ikäisiä.
Ikäluokkiin 19, 17, 15, 13 ja 11 kuuluvat pelaajat saavat osallistua paitsi oman luokkansa myös seuraavan ylemmän ikäluokan kilpailuihin. Jos ikäluokkiin 15, 13 ja 11 kuuluva pelaaja menestyy ylemmässä ikäluokassa niin hyvin, että hän pääsee jonkin pelimuodon pisteluettelossa ko. luokan 10 parhaan joukkoon, hänellä on oikeus osallistua tämän pelimuodon seuraavan ylemmän ikäluokan kilpailuihin.
U-19 syntynyt 2005 tai myöhemmin
U-17 syntynyt 2007 tai myöhemmin
U-15 syntynyt 2009 tai myöhemmin
U-13 syntynyt 2011 tai myöhemmin
U-11 syntynyt 2013 tai myöhemmin
U-9 syntynyt 2015 tai myöhemmin
Senioreiden ikärajat kansallisissa kilpailuissa vuonna 2023
Seniorien ikäluokkiin –35, 40 jne. viiden vuoden välein – saavat osallistua pelaajat, jotka kilpailua edeltävänä kalenterivuonna ovat tulleet vähintään kyseisen luokkarajan ikäisiksi.
35 – 1987 tai aiemmin syntyneet
40 – 1982 tai aiemmin syntyneet
45 – 1977 tai aiemmin syntyneet
50 – 1972 tai aiemmin syntyneet
55 – 1967 tai aiemmin syntyneet
60 – 1962 tai aiemmin syntyneet
65 – 1957 tai aiemmin syntyneet
70 – 1952 tai aiemmin syntyneet
75 – 1947 tai aiemmin syntyneet
80 – 1942 tai aiemmin syntyneet