Kategoria: Henkilöt
Sulkapallon Hall of Fameen uusi jäsen
Julkaistu:25.4. Finnish International Championship 2026 yhteydessä Sulkapallon Hall of Fameen nostettiin uusi jäsen: Lasse Nybergh.
Uuden Hall of Famen jäsenen palkitsi Sulkapalloliiton kunniapuheenjohtaja Tuomo Tennilä ja ansiomerkkitoimikunnan jäsen Mikael Segercrantz. Alla Tennilän kirjoittama teksti uudesta Hall of Famen jäsenestä.
Lasse Nyberghin ura Suomen sulkapallon kärjessä alkoi vuonna 1966, kun hänelle 14-vuotiaana paljastui, että seuraavan vuoden nuorten SM-kisoissa hänellä olisi mahdollisuus voittaa silloisen ainoan nuorten luokan - alle 18-vuotiaiden - mestaruus. Sen hän teki ja vielä kolmesti sen jälkeenkin.
Askel aikuisten luokan menestykseen seurasi nopeasti: ensimmäinen Suomen mestaruus kaksinpelissä 18 vuoden iässä vuonna 1971 dramaattisessa loppuottelussa, jossa hän pelasti viisi vastustajan ottelupalloa toisessa erässä.
Siitä alkoi menestyksen putki.
Hän voitti lopulta kahdeksan kaksinpelin Suomen mestaruutta, 5 nelinpelin ja yhden sekanelinpelin. Siis englantilaisittain sanottuna: all-round -pelaaja. Vuodesta 1971 vuoteen 1980 hän hävisi vain kaksi ottelua suomalaisvastustajalle, nekin samalle pelaajalle, Jouko Degerthille.
Nybergh edusti Suomea 45 maaottelussa ja löi ensimmäisenä suomalaisena sulkapalloa lajin ensimmäisissä MM-kisoissa 1977 Malmössä. Vuoden 1981 maajoukkueturnauksessa Helvetia Cupissa hän voitti kaikki viisi ykköskaksinpeliä. Sitä ei suomalaispelaaja ollut ennen tehnyt. Kaiken kaikkiaan hän toi Suomelle maaotteluissa 42 voittoa.
Suomen Sulkapalloliiton kärkipelaajilleen myöntämän Kultaisen pelaajamerkin Nybergh sai historian yhdeksäntenä pelaajana.
Mutta hänen sulkapallon all-round -tittelinsä etenee, kun katsotaan pelikentän ulkopuolelle. Hän toimi vuosikymmeniä seuransa Badmintonklubben Smashin puolesta mm. työssä, jota ei enää ole: toimi Veikkauksen asiamiehenä ottaen joka keskiviikko klo 18.00-21.00 vastaan veikkauksia. Siitä kertyi seuralle vakaata tuloa.
Mutta kuvaan kuuluu myös työskentely Suomen Sulkapalloliiton puolesta. Hän toimi liittohallituksessa vv. 1977-85, talousmiehenä laati liiton budjetteja, hoiti sponsorisopimuksen Helsingin Säästöpankin kanssa. Liiton ulkopuolella hän sai aikaan Gloria-hallin muuttamisen sulkapallohalliksi ja hyväksi tulolähteeksi seuroille. Hän toimi halliyhtiössä 22 vuotta.
Eikä yhteys lajiin kadonnut aktiiviuran jälkeenkään. Siitä on todisteena 17 Suomen mestaruutta seniorisarjoissa! Hänestä tuli ensimmäinen, joka on voittanut kaksinpelin Suomen mestaruuden nuorten 18-luokassa, yleisessä sarjassa ja senioreiden 35-luokassa. Ura on ollut pitkä. Niinpä hän saattoi Hall of Fame -julkistuksessa sanoa: ”Olen erityisen iloinen, että olen voittanut Suomen mestaruuksia seitsemällä vuosikymmenellä.”
Nyberghin saavutusten ajalta voidaan tuttua sanontaa hiukan soveltaen sanoa: hänen aikanaan presidentit olivat Kekkosia ja sulkapallon Suomen mestarit Nybergheitä!
Kuvat: Jere Kokko